05 marras Katse eteenpäin!
Niin kuntoilussa, urheilussa kuin elämässä ylipäätään tulee pitää katse eteenpäin. Menneisyys on hyvä muistaa, mutta siihen ei kannata liikaa tuudittautua.
Toisinaan kuntoilun puolella vastaani on tullut yli 50 vuotiaita, nuoruudessaan todella kovakuntoisia ja paljon harjoitelleita kavereita, mutta joilla syystä tai toisesta kunnosta huolehtiminen ei ole tarttunut osaksi elämäntapaa. Tästä syystä he ovatkin olleet sen 25 vuotta enemmän tai vähemmän ”hunningolla”. Iän myötä kiinnostus omaan hyvinvointiin on heilläkin kuitenkin herännyt.
Jos jää sänkyyn haaveilemaan mitä voisi tehdä ja mitä on joskus tehnyt, ei mitään tapahdu.
Missä olet nyt, määrää lyhyen ajan tähtäimen
Parhaiten yllä mainituista ihmisistä pysyvät kuntoilupäätöksissään ne, jotka myöntävät avoimesti missä kunnossa ovat nyt ja mikä on ikä; myöntävät avoimesti että nykyisen kunnon ja 60 vuoden iän kombinaatio ei enää realistisesti salli maratonilla 3 h alittamista (vaikka 60-vuotiaiden maailmanennätys onkin 2:36). Myöntävät, että kuntoa on lähdettävä nostamaan hiljalleen perusteista.
Se, että menneisyydessä on harjoiteltu vaikka juoksua 150 km viikossa ja pystytty juoksemaan 10 km 33 minuuttiin kertoo henkilön potentiaalista; sitä että hän pystyy vanhanakin kehittymään hyväkuntoiseksi, etenkin ikätovereihinsa verrattuna. Kuitenkin, nämä nuoruuden sankariteot täytyy asettaa kontekstiin; niistä voi olla 30 vuotta aikaa, painoa saattaa olla 30 kg enemmän, kroonisia vaivoja on saattanut tulla. Vanhoja asioita saa ja kannattaakin toki muistella, mutta niiden ei saa antaa häiritä liiaksi tätä päivää. Ei saa jäädä kaiholla vatvomaan ja kaipaamaan liiaksi mennyttä.
Sama koskee urheilijoita. Parhaimmat urheilijat ovat ne, jotka esimerkiksi loukkaantumisen hetkellä pystyvät suuntaamaan tarmonsa tulevaisuuteen: otetaan faktana se, että tuli loukkaantuminen ja pohditaan miten sen kanssa edetään ja opitaan miten vastaisuudessa sellaiset vältettäisiin. Sen sijaan, että jäätäisiin tuskailemaan huonoa tuuria, syyttelemään muita osapuolia loukkaantumisesta ja vajottaisiin itsesääliin.
Pitemmän harjoitustauon jälkeen kunto laskee. Tämä pitää kohdata realistisesti; kehon kunto ei välttämättä ole sitä mitä mieli luulee sen olevan.
Vanhanakin kuntoutuu
Juttelin eräässä hölkkätapahtumassa eläkeläismiehen kanssa. Hän ei ollut työikäisenä koskaan harrastanut sen enempää liikuntaa. Eläköityään hän päätti, että pitäisi ruveta kunnosta pitämään huolta. Ensimmäiset juoksulenkit hänellä olivat enimmäkseen kävelyä, ja sekaan juoksua kun jaksoi. Säännöllisesti harjoitellen hän kuitenkin pidensi koko ajan juoksumatkaa. Kymmenisen vuotta myöhemmin hän oli siinä kunnossa, että pystyi juoksemaan puolimaratonin.
Iäkkäämmille ihmisille tehdyissä voimatutkimuksissa taasen voimatasojen kasvaminen on ollut tyypillisesti hyvin suurta, huomattavasti suurempaa kuin nuorten ihmisten kanssa tehdyissä tutkimuksissa. Tämä siksi, että iäkkäämmät eivät välttämättä ole tehneet pitkään aikaan mitään voimaa vaativaa ja heidän lähtötasonsa ovat alhaiset.
Näillä sanoilla pyrin alleviivaamaan sitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kunnosta huolehtimista, mutta katse kannattaa pitää tulevaisuudessa eikä liikaa haaveilla takaisin menneeseen.
Ei kommentteja